Kyllä taas pitää ihmetellä, että mikä siinä puhelimessa on niin kummallista.

Tapaus 1.
Asiakas soittaa ja pyytää tietoa, on kiire. Lupaan selvittää asian ja soittaa takaisin. Ennen kuin kerkeän edes kysyä puhelinnumeroa, on asiakas jo sulkenut puhelimen. Ja kymppi vetoa saanko minä mistään numeroa kun soitetaan salaisesta numerosta eikä kerrota edes kuka soittaa.

Onko se liian vaikea aloittaa puhelu edes esittelemällä itsensä, kuten tapoihin jo kuuluu? Ja sitten soitellaan iltapäivästä ja haukutaan kun ei asiaan ole palattu lupauksesta huolimatta. Sai ainakin hetkeksi hiljaiseksi kun totesin, että minulta puuttuu edelleen se kuuluisa kristallipallo.

Tapaus 2.
Jos sinulla on kännykkä, niin herra paratkoon, opettele käyttämään sitä!

Äänenvoimakkuus ei nouse sillä, että itse huudat puhelimeen kuin hyeena. Sinulla on varmasti säätömahdollisuus puhelimessasi.

Eikä se voimakkuus nouse silläkään, että pyydät minua huutamaan. En huuda, etsi se pirun voimakkuudensäätö.

Tapaus 3.
Jos puhut puhelimessa, niin puhu vaikka ulkona tai mene kotiisi puhumaan.

Kukaan asiakas ei halua liikkeen puolella kuunnella kuinka kaksikuukautinen lapsesi teki sinisen kakan tai rietas setäsi on saanut taas sukupuolitaudin. Suosittelen molemmissa tapauksissa soittamaan lääkärille sen kaverisi sijaan, ja tee se soitto vaikka kotoa käsin.

Tapaus 4.
Ymmärrän kyllä jos olet kiireinen kaveri, mutta onko muiden odotettava sen takia, että olet itsesi kiireeseen saanut?

Ensin tulet tiskille, puhelin soi ja jaaritat. Jono on selän takana jo valmiiksi. Jaaritat varalta vielä pari puhelua etkä suostu siirtymään sivuun edes senverta, että saisi jonosta seuraavan pois.

Ja sitten jaaritetaan varmuuden vuoksi vielä pari kertaa, että varmasti unohtaa sen mitä oli alunperin edes tiskille tullut toimittamaan. Ja taas jaaritellaan.

Menisit konttoriisi jaarittelemaan ja laittaisit apupojan asialle. Pitäisikö jaarittelijoille perustaa ihan oma puhelinkoppi.