Jos ei mitään muuta maalaiselämästä sitten oppinut, niin ainakin sen, että joskus se on sittenkin ihan hyvä vaan olla hiljaisuudessa.

Melkein viikon kun asusteli maaseudun hiljaisuudessa 20m päässä järvestä, sitä vaan oppi arvostamaan taas sitä hiljaisuutta. Vaikka rehellisyyden nimissä pitää myöntää, että ensimmäiset kaksi päivää meni suunnilleen hieroessa, että mihin sitä on joutunut. Ei kaupunkilaisklopin ajatukseen oikein meinannut alkuunsa sopia koko touhu ollenkaan. Aivan liian hiljaista ja asfalttitiekin oli yli 2km päässä.

Vaan ei kai siinä.. Nyt on lautakasan varressa tullut riekuttua ja ihmeteltyä maailmaa. Oppinut lintukannasta tunnistamaan muutakin kuin variksen ja päälle vielä muita elikoita tuijottanut. Paluu kaupunkiin ja paluu arkeen koittaa siis jälleen.

Nyt pitäisi alkaa metsästää vaihtoehtoja kaupungin vaihtamiseen, ellei sitten meinaa jumia täällä koko loppuelämäänsä. Ja älkää turhaan kysykö, että mikä on suunnitelma tai mikä se tulee joskus olemaan. Minun suunnitelman tietää ne joilla siihen on syy, muut saavat ihmetellä, että mitähän se puuhastelee. Hyvän ystäväni sanoja lainatakseni: "Pitäkää huolta omista asioistanne". Kerron sitten kun on jotain oikeasti kerrottavaa, koska ketään ei kuitenkaan kiinnosta kuvitelmat ja muut..

Vielä kun olisi ollut kunnon kamera ja virveli mukana maalla, niin kaikki olisi ollut sangen hyvin. Aina ei kai voi voittaa...