Lukaisin joutessani Ruotuväen uutisointia ja tarttui silmiin varsin mielenkiintoinen artikkeli.

Aiheesta ihmettelin joutessani, että kovin vähän on puututtu viimevuosina tämän maan uutisointiin ja kirjoitteluun sensuurin voimin. Ja jos minkä, niin tämän näen enemmän kuin hyvänä puolena.

Vaikka olenkin aina sanonut, että vapauteen liittyy vastuu - niin mieti jos et voisi juuri mistään kirjoittaa tai sanoa mitään ilman, että joku puuttuisi tekemisiisi. Tähän mennessä olen tottunut siihen, että pystyin sanomaan kouluissa mitä olen käynyt, työpaikalla missä olen ollut ja muutenkin ihan sen mitä olen mieltä asioista. Toki sillä saattaa joskus hankaloittaa omaa elämäänsä, mutta silti kukaan ei ole vetänyt teipillä turpaa umpeen tai muuta vastaavaa.

En sano etteikö olisi omia hankaluuksia tuonut se, että koulussa sanoi mitä on mieltä. Mutta koskaan minulta ei kielletty palautteen antamista jos se tulee siinä hengessä, että jokin on pielessä ja jotain pitää parantaa. Sama pätee myös töissä. Mutta joskus on huomannut, että aita nousee korkeammaksi sitä mukaa mitä kritisoi.

Toisaalta, onni on se, että voi edes jotenkin antaa palautetta ja haukkua jos jokin ei toimi. Koska negatiivinen palaute toimii aina kehitystyökaluna jokaisessa paikassa.

Vaikka pienen elämäni aikana olen joutunut monia perseitä nuolemaan ja monelle antamaan palautetta myös negatiivisessa sävyssä, niin silti uskallan sanoa, että menkää ja kertokaa.

Jos jokin ei toimi, niin mikään ei muutu jos siitä ei kukaan sano mitään.