Tiesin jo ennalta, että jossain vaiheessa se lyö ikävä entisiin aikoihin, mutta aina sitä ei näköjään osaa sanoa milloin se sen tekee..

Eilen soitteli muutama parhaista ja pitkäikäisistä ystävistä, että miten se täällä on homma lähtenyt käyntiin ja kuin on muuten mennyt puuhastelut. Ensimmäiseksi kävi mielessä, että olisi kai tuo mukava "retkuporukkaakin" nähdä jossain välissä. Tänään tuli sitten postin mukana uudenkarhea työtodistus edellisestä duunista ja yhä vaan paranee se menneisyyden ihmettely.

Ei sen puoleen, mielessä kävi kyllä niiden hienojen hetkien lisäksi ne heikotkin hetket, mutta lystiä kai se elämä on silti. Kuinka sitä on poikien kesken tapeltu keskellä yötä. Kuin sitä on heiluttu muuten vain. Kuin sitä on nähty yhteenmenoja ja eroja. Kuin sitä on töissä juonnettu lähetyksiä. Kuin sitä on istuttu luentoja taltioimassa tai muutenvain koneen edessä renkkaamassa. Kaikkea kivaa ja ei niin kivaa, kaikkea mahtuu.

Älkää silti huoliko siellä (tai kuka noista nyt tätä osaa edes lukea, tai ylipäänsä edes osaa lukea.. ;) ), olen tulossa entiseen kotikaupunkiin pikemmin kuin arvaattekaan. Tosin, ihan vaan käymään kylässä.